Do As I Do: 8 kerran kurssi
240,00 €
Matkimalla koiralle on helppo opettaa monimutkaisiakin käytösketjuja huomattavasti nopeammin, kuin vaikkapa sheippaamalla. Valojen laittaminen päälle, lelujen siivoaminen koriin tai laatikon avaaminen on jatkossa nopeasti opetettu. Kun taito on hallussa, vain oma mielikuvitus on rajana sille, mihin kaikkeen tätä koulutustapaa voikaan hyödyntää! Mutta jotta tämä kaikki olisi mahdollista, lähdemme tällä peruskurssilla opettamaan koiralle perusteet siitä mitä matkiminen on. Harjoittelemme mahdollisuuksien mukaan haastaviakin käytösketjuja ja niiden opettamista koiralle daidon avulla.
DAID-tekniikka on yllättävän helppo ja sillä saa nopeasti tuloksia aikaan. Samalla se kehittää koiran ja ohjaajan välistä vuorovaikutusta ja ymmärrystä. Lisäksi uskallamme luvata, että niin tunneilla kuin kotitreeneissäkin on taatusti hauskaa. Kurssille osallistujille on hyödyksi, mikäli koira osaa jo odottaa rauhassa paikoillaan ohjaajan liikkuessa.
Kurssi on kerran viikossa, kahdeksan (8) kerran ajan.
Kursseilla meillä on käytössä sermit koirien välissä. Kurssimaksu on aina koirakohtainen ja kurssille voi tulla koiran koko perhe.
Varastossa
Tutustu Koirakoulu Ilon kaupan ehtoihin.
Lisätiedot
Päivä | To 6.3.-24.4. |
---|---|
Aika | klo 18-18.45 |