fbpx

Miksi koira ei kiinnostu palkkioista?

kesä 3, 2024 | Ajankohtaista, Yleinen | 0 Kommenttia

Palkitsemalla kouluttaminen on tutkitusti tehokkain tapa kouluttaa koiraa nykytiedon valossa. Joskus tulee kuitenkin vastaan tilanteita, joissa koiran kouluttaminen palkitsemalla on haastavaa. Koira ei välttämättä motivoidu palkkioista lainkaan ja nenän edessä voi heiluttaa vaikka HK:n sinistä lenkkiä, eikä koira näytä pienintäkään merkkiä kiinnostuksesta.

Kuulostaako tutulta?

Koiran motivaation haasteisiin voi olla monta syytä. Se, että koira ei motivoidu tarjoamistamme palkkioista ei kuitenkaan tarkoita, ettei sitä voisi kouluttaa palkitsemalla.

Positiivinen vahvistaminen toimii kaikkiin eläinlajeihin koirista tiikereihin. Joskus voidaan kuitenkin joutua miettimään hieman tarkemmin, miten ja millä koiraa voisi motivoida ja mistä motivaation ongelmat johtuvat.  Tästä blogitekstistä löydä listan mahdollisista syistä, jotka voivat vaikuttaa siihen, että koiraa on vaikea motivoida.

 

  1. Vääränlainen palkkio

Samoin kuin kaikki ihmisetkään eivät pidä kaikista samoista asioista, eivät myöskään kaikki koirat motivoidu tekemään töitä samanlaisten palkkioiden eteen. Omalle koiralle sopivan palkkion löytäminen voi vaatia hieman mielikuvitusta ja testailua.

Tee näin

  • Jos koira ei syö, kokeile vaihtaa palkkiot pehmeisiin, haiseviin ja lihaisiin. Esimerkiksi lihapullat, nakit tai suositut palkkioina käytetyt namimakkarat ovat monen koiran suosikkeja!
  • Jos koira ei leiki, pyri jäljittelemään lelulla palkatessa koiran luontaista metsästyskäyttäytymistä. Liikuttele lelua houkuttelevasti poispäin koirasta esimerkiksi maata pitkin.
  • Kokeile myös erilaisia palkkausvaihtoehtoja! Esimerkiksi nuuskupallot, namipallot tai nuuskumatot ovat usein koirille mieluisia.
  • Kokeile hyödyntää ympäristöä palkkiona! Haistelu ja tutkiminen on koiralle luontaisesti palkitsevaa käytöstä.

 

  1. Harjoitustilanne on koiralle liian vaikea

Jos harjoituksia tehdään tilanteessa missä on paljon häiriöitä ja koiraa kiinnostavia muita asioita, voi käydä niin, että palkkiot eivät kiinnosta koiraa. Koiran kanssa onkin tärkeä aluksi harjoitella taitoja helpommissa tilanteissa, missä on vähemmän häiriöitä. Kun harjoituksia on tehty rauhallisemmissa ja helpommissa tilanteissa, voidaan häiriöiden määrää lisätä pikkuhiljaa.

On hyvä myös miettiä, onko koiralle selkeää, mitä siltä pyydetään. Jos koira ei ymmärrä mitä sen tulisi tehdä, voi koiran motivaatio palkkion tavoittelua kohtaan lopahtaa ja ympäristö alkaakin kiinnostaa enemmän.

 

Tee näin

  • Kokeile kiinnostuuko koira palkkiosta tilanteessa, missä on vähemmän häiriötekijöitä. Tee aluksi paljon harjoituksia tällaisissa tilanteissa!
  • Kokeile helpottaa harjoitusta ja mieti miten koira ymmärtäisi helpommin mitä pyydät siltä.

 

  1. Koira on liian peloissaan tai stressaantunut

Yleinen ongelma on, että koira ei esimerkiksi ohitustilanteessa kiinnostu palkkioista. Tällöin ongelma ei ole itse palkkioissa, vaan siinä, että tilanne ei ideaali tilanne kouluttamiseen.

Jos koira on jo hyvin kiihtynyt, peloissaan tai stressaantunut, on hyvin todennäköistä, että sitä ei kiinnosta palkkio. Tällöin koira on ”selviytymismoodissa” ja sen ainoa tavoite on päästä tilanteesta ehjin nahoin pois. Koiraa ei todennäköisesti tällaisessa tilanteessa kiinnosta ruoka sillä syöminen ei ole kovin korkealla sen prioriteettilistalla. Kouluttamisen tulisikin tapahtua aina sellaisissa tilanteissa, joissa koira ei ole stressaantunut tai peloissaan. Koulutuksen etenemisen ja koiran hyvinvoinnin kannalta tulisi välttää viemästä koiraa liian vaikeisiin tilanteisiin.

Tee näin

  • Pyri välttämään tilanteita, joissa koira on selvästi kiihtynyt tai peloissaan.
  • Jos joudut tilanteeseen, jossa koira ei pysty enää syömään ja on selvästi stressaantunut, auta koira tilanteesta pois.

 

  1. Koiralla on terveyteen liittyviä ongelmia kuten ruoansulatuskanavan vaivoja tai hammasvaivoja

Varsinkin jos koira on yleisesti hyvin nirso eikä syö kotonakaan ruokaansa, tulisi omistajalla hälytyskellojen soida. Syömättömyys voi viitata ruoansulatuskanavan oireisiin tai muihin terveydellisiin vaivoihin. Joskus tämä on ainoa selkeä oire sairaudesta ja koira voi muuten olla täysin normaali oma itsensä.

Myös haluttomuus leikkiä voi olla oire terveysongelmista. Koira voi olla esimerkiksi haluton leikkimään siksi, että se tuntuu ikävältä. Tällöin kannattaa tarkistuttaa ensimmäisenä koiran suu ja hampaat.

Tee näin

  • Ole yhteydessä eläinlääkäriin koiran terveydentilan selvittämiseksi.

 

  1. Koira on yhdistänyt palkkioiden saamiseen jotain ikävää

Joskus voi käydä niinkin kurjasti, että koiraa on esimerkiksi ruoan avulla houkuteltu sille ikäviin tilanteisiin (suihkuun, hoitotoimenpiteisiin, valjaiden pukemiseen tms.) ja koira alkaa yhdistää omistajalla kädessä olevan ruoan ikäviin asioihin.

Samoin voi käydä, jos koiran kanssa on käytetty rankaisuja koulutuksessa (komentaminen, huutaminen, painostaminen, fyysinen rankaiseminen), voi koira kokea koulutustilanteen jännittävänä ja mennä ”selviytymismoodiin”, jossa palkkiot eivät kiinnosta sitä.

Tällöin voi käydä niin, että koira ei vaikuta olevan kiinnostunut palkkioista, vaikka se saattaisi muuten olla ruoalla motivoitavissa.

Tee näin:

  • Vältä koiran ruoalla houkuttelua sille ikäviin tilanteisiin.
  • Vältä rankaisua koiran koulutuksessa! Rankaisemalla koira ei opi miten sen kannattaisi toimia ja rankaisu vaikuttaa negatiivisesti koiran mielikuvaan omistajasta. Rankaisujen käyttö myös heikentää koiran hyvinvointia.
  • Kokeile antaa koiralle palkkioita eri tavalla kuin yleensä; esimerkiksi maahan tai rasiasta. Älä vaadi koiralta mitään ja varmista, että koira kokee tilanteen mukavaksi ja turvalliseksi. Kun koira alkaa kiinnostua palkkioista, tee sen kanssa hyvin helppoja harjoituksia missä se onnistuu varmasti.

 

Seuraa meitä