fbpx

Mitä voi tehdä, jos koira haukkuu häiritsevästi?

heinä 20, 2024 | Ajankohtaista | 0 Kommenttia

Haukkuminen on koiralle luontainen tapa kommunikoida. Haukkuminen on myös koiran näkökulmasta tehokas tapa kommunikoida asioita nimenomaan ihmiselle, sillä haukkuva koira herättää ihmisen huomion. Tästä on ollut (ja on usein edelleen) hyötyä jos koira havaitsee jotain ja hälyttää ihmiselle siitä. Moni työkäytössä oleva koira käyttää haukkumista ilmaisun välineenä. Esimerkiksi pelastuskoira voi ilmoittaa haukulla löytäneensä kadonneen. Myös vuosittain palkitut sankarikoirat ovat usein nimenomaan haukkumalla ilmaisseet ihmiselle, että jokin on pielessä. Haukkuminen on siis edelleen monissa tilanteissa myös ihmiselle hyödyllistä koiran käyttäytymistä. Haukkumalla koira pystyy myös ilmaisemaan omia tarpeitaan tehokkaasti, esimerkiksi tarpeen päästä ulos, kun on hätä. Muuten tämä voisi jäädä ihmiseltä huomaamatta.

Tästä huolimatta haukkuminen koetaan usein ei-toivottuna käytöksenä koiralta. Haukkuminen saatetaan nähdä huonona käytöksenä ja koulutuksen puutteena ja hiljaista koiraa pidetään usein paremmin käyttäytyvänä kuin haukkuvaa. Haukkuminen saattaa hävettää omistajaa ja myös muut saattavat paheksua äänekästä koiraa. On hyvä kuitenkin muistaa, että haukkuminen on koiralle normaalia eikä siitä tarvitse läheskään aina päästä eroon tai opettaa koiraa siitä pois. Osalle koiraroduista haukkuminen on niin luontaista, että sitä ei edes ole mahdollista kouluttaa koiralta kaikista tilanteista pois.

Siitä huolimatta, että haukkuminen on koiralle normaalia ja siihen ei läheskään aina tarvitse ihmisen puuttua millään tavalla, on kuitenkin tilanteita, joissa haukkuminen on ongelmallista. Jatkuvan ja voimakkaan haukkumisen seurauksena naapurisopu ja omistajan kuuloaisti voivat olla koetuksella, jos koira haukkuu jatkuvasti esimerkiksi ympäristön äänille tai näkemilleen asioille. Se, että koira haukkuu paljon tai intensiivisesti, voi kertoa myös ongelmasta koiran hyvinvoinnissa. Tällöin haukkuminen on oire jostain muusta ja on syytä selvittää mistä on kyse.

Mikäli koiran haukkuminen on ongelmallista, on ensimmäisenä syytä selvittää mistä koiran haukkuminen johtuu. Tähän voi etsiä vastausta ensin tilanteesta, jossa koira haukkuu.

Koira voi haukkua

  • hälyttääkseen jostain mitä se on havainnut ympäristössä (esimerkiksi kuullessaan jonkin äänen)
  • kun se on innoissaan (esimerkiksi kun ihminen tulee kotiin tai kun vieraita tulee kotiin)
  • kommunikoidakseen jostain tarpeestaan (esimerkiksi ulos pääsystä, nälästä, sosiaalisen kanssakäymisen tarpeesta)
  • turhautuessaan (koira ei esimerkiksi ymmärrä mitä sen tulisi tehdä saavuttaakseen jotain haluamaansa)
  • kun se kokee jonkin tilanteen ahdistavana (esimerkiksi yksin jäämisen)
  • kun se kokee jonkun pelottavana tai uhkaavana (esimerkiksi toisen koiran tai ihmisen)

Mikäli koiran haukkuminen liittyy esimerkiksi yksin jäämiseen tai toisten koirien ohittamiseen, voi taustalla oleva syy olla koiran pelko tai ahdistus. Usein koiran olemuksesta voi erottaa liittyykö jollekin kohteelle haukkuminen innostukseen vai pelkoon. Koira voi kokea toiset koirat uhkaavana tai pelottavana ja pyrkiä haukkumalla karkottamaan ne. Koira voi myös ahdistua yksin jäädessään, jolloin se pyrkii haukkumalla kutsumaan perhettään takaisin.

Tällaisissa tilanteissa haukkuminen vähenee, kun taustalla olevaa ongelmaa eli pelkoa tai ahdistusta pyritään lieventämään koulutuksen avulla. Mikäli koiran haukkumisen taustalla on pelko tai ahdistus, ei tilannetta auta se, että ainoastaan haukkumiseen puututaan esimerkiksi kieltämällä. Tällöin, vaikka haukkuminen vähenisi, voi koira alkaa oireilla pelkoaan toisella tavoin ja pelko voi myös pahentua, mikäli tilanteita tapahtuu toistuvasti.

Mikäli koira haukkuu jatkuvasti ympäristön äänille tai koira haukkuu ”vähän kaikelle”, voi syytä olla tarkastella koiran hyvinvointia laajemmin. Herkästi ympäristöön reagoiminen voi kertoa esimerkiksi koiran stressitilasta, univajeesta, kivusta tai sairaudesta. Tyypillisesti esimerkiksi muuton jälkeen koira saattaa reagoida hyvinkin herkästi uudessa kodissa kuuluviin ääniin hälyttämällä. Koira voi olla stressaantunut muutoksista ja uuden ympäristön uudet äänet ovat sille vielä vieraita, jolloin se ei vielä tiedä mitkä kaikki äänet ovat aidosti merkityksellisiä ja mitkä eivät. Kun koira kotiutuu uuteen kotiin, alkaa se todennäköisesti myös rentoutua ja tottua uusiin ääniin, jolloin tarve niihin reagoimiseen vähenee.

Stressaavassa tilanteessa koiran palautumista voi nopeuttaa koiralle mieluisan rauhallisen tekemisen tarjoaminen.  Tarjoa koiralle pitkäkestoisia ruokavirikkeitä ja rauhallisia metsälenkkejä, joilla se saa haistella rauhassa omaan tahtiin. Minimoi muut koiraa kuormittavat asiat arjesta, jos mahdollista. Varmista myös, että koira saa riittävästi mahdollisuuksia levätä ja nukkua ilman keskeytyksiä. Voit myös kokeilla soittaa rauhallista musiikkia, joka peittää ympäristön ääniä.

Mikäli koiran haukkuminen liittyy siihen, että koira haluaa jotain, voi koiralle opettaa tarvittaessa vaihtoehtoisen tavan pyytää haluamaansa. Ennen kaikkea on kuitenkin tärkeää, että koiralle tulee kokemus siitä, että sen tarpeet täyttyvät. Mikäli koira haukkuu ihmisen huomiota ja ratkaisu on olla kiinnittämättä koiraan huomiota, ei tämä poista koiran tarvetta sosiaaliselle kanssakäymiselle. Pahimmassa tapauksessa koira alkaa haukkua enemmän ja enemmän ja todennäköisesti ihmisen on jossain vaiheessa pakko reagoida tilanteeseen, jolloin koira oppii, että sen kannattaa haukkua enemmän ja kovemmin saadakseen tarpeensa täytettyä.

Huomioimattomuuden sijaan kannattaakin pohtia mistä koiran tarpeesta on kyse ja pyrkiä ennakoivasti täyttämään koiran tarve. Jos koira haukkuu iltaisin, kun ihmiset asettuvat sohvalle katsomaan televisiota, voisiko koiralle tarjota laatuaikaa ennen sohvalle asettumista? Jos koira alkaa haukkua aina tuntia ennen ruoka-aikaa, voi sillä olla jo tuolloin kova nälkä ja paras ratkaisu voi olla aikaistaa koiran ruoka-aikaa.

Koiran haukkumisen suhteen paras lähestymistapa onkin pyrkiä ymmärtämään koiraa ja syytä koiran haukkumisen taustalla. Koira ei hauku ärsyttääkseen tai siksi, että se käyttäytyisi huonosti, koiran haukkumisella on aina jokin tarkoitus. Mikäli koiran haukkuminen on muodostunut ongelmalliseksi, voi olla hyvä idea käydä tilannetta läpi ammattitaitoisen kouluttajan kanssa. Jos koira haukkuu paljon ja ongelmaan ei tunnu löytyvän ratkaisua, on hyvä pitää mielessä myös kivun mahdollisuus käytöksen taustalla.

 

Seuraa meitä